Uuden vuoden aluksi haluan kerrata joitakin maininnan arvoisia asioita viime vuodelta. Lisäksi nostan esiin merkittäviä teemoja, joihin tulemme kiinnittämään huomiota vuoden 2024 aikana, summaa LAPP Automaation toimitusjohtaja Jyri Kontio blogikirjoitustaan.

LAPP Automaatio ylsi hienoon tulokseen paineista huolimatta 

Nostan ensimmäisenä esiin hienon onnistumisen viime vuodelta: LAPP Automaatio ylsi vuonna 2023 hyvään myyntitulokseen haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Tämä on merkittävä saavutus, kun ottaa huomioon viime vuosien epävarmuustekijät, kuten ympärillä laukkaavan inflaation, materiaalien saatavuushaasteet sekä korkojen ja energianhinnan nousun. 

Alkuvuoden 2024 tilanne näyttää jo hieman erilaiselta. Monet inflaatiota nostaneet tekijät ovat rauhoittumassa, ja samalla moniin Euroopan maihin ennustetaan jopa taantumaa. Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta uskon, että hyvällä ja tiiviillä yhteistyöllä asiakkaidemme kanssa löydämme ratkaisuja ja kasvumahdollisuuksia, jotka tukevat molempien liiketoimintaa.

Onnistumisia esihenkilötyössä ja yhteisöllisyydessä 

Vuoden 2023 henkilöstötutkimuksestamme haluan nostaa esiin kasvaneen tyytyväisyyden esihenkilötyöhön. LAPP Automaation vuosittaisen henkilöstötutkimuksen ensisijainen tarkoitus on lisätä työntekijäymmärrystä ja myös vahvistaa henkilöstön osallistamista yrityksen päätöksenteossa. Tulokset kertovat meille mitkä asiat ovat henkilöstöllemme tärkeitä, missä olemme onnistuneet ja missä voimme vielä parantaa.

Mennyt vuosi muistetaan myös monista mukavista tapahtumista, kuten kesäkuussa Helsingissä järjestetystä upeasta jalkapalloturnauksesta. Tapahtuma kokosi Helsinkiin yli 800 työntekijäämme ympäri maailmaa. Tiimihenki ja yhteisöllisyys ovat perheyhtiönä meillä toiminnan ytimessä, ja henkilöstötapahtumat ovat keskeinen tapa edistää näitä meille tärkeitä arvoja. 

Digitalisaatio ja vastuullisuus tulevaisuuden teemoja

Toteutimme LAPP Automaatiolla vuoden 2023 aikana myös perusteellisen asiakastutkimuksen, joka tarjoaa arvokkaita näkemyksiä ja suuntaviivoja tulevaisuuden strategisille päätöksille ja kehityskohteille. Asiakkaamme ovat toimintamme keskiössä, ja olemmekin panneet ilolla merkille, kuinka aktiivisesti asiakkaamme haluavat kertoa onnistumisista ja kehitystarpeista. 

Tulosten mukaan olemme onnistuneet täyttämään asiakkaille annetut lupaukset, ja asiakkaamme arvostavat LAPPin tuotteisiin ja prosesseihin liittyvää vankkaa asiantuntemusta. 

Vuoden 2024 isot painopisteemme keskittyvät digitalisaation, compliancen ja vastuullisuuden teemoihin. 

Vastuullisuus on ennen muuta tekoja, ja LAPP Automaatiolla perustimmekin hiljattain ensimmäisen compliance-asiantuntijan roolin. Compliance-, eli vaatimustenmukaisuuden asiantuntija auttaa yritystämme varmistamaan, että toimimme kaikissa tilanteissa lakeja ja säädöksiä noudattaen. Teema kattaa esimerkiksi terveys-, turvallisuus-, ympäristö-, laki- ja laatustandardit sekä yrityksen eettiset periaatteet.

Kasvua yhteistyöllä vuonna 2024 

LAPP Automaatio on asettanut selkeitä kasvutavoitteita vuodelle 2024. Vallitseva markkinatilanne ei itsessään tue kasvua, ja siksi kiritämme kasvua keskittymällä valittuihin avainalueisiimme

Panostamme koko organisaation kykyyn tarttua nopeasti markkinassa ilmaantuviin mahdollisuuksiin muun muassa henkilöstöämme jatkuvasti kouluttamalla. Tulevana vuonna kehittämme myös edelleen yhteistyömahdollisuuksia valittujen partnereiden ja tukkujen kanssa, ja pyrimme koordinoimaan tätä yhteistyötä kansainvälisesti klusterin sisällä. 

Kotimaisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä on valtavasti voimaa. Haluan toivottaa kaikille asiakkaillemme ja kumppaneillemme menestystä tulevalle vuodelle 2024. 

BLOG: Vuosi 2024 tuo yhteistyötä ja selkeitä kasvutavoitteita

Lue toimitusjohtajamme Jyri Kontion blogi.

Lue lisää

BLOG: Teknologian keskiössä ovat lähitulevaisuudessa tekoäly ja kestävä kehitys

Lue lisää

BLOG: Siirtyykö teollisuus tulevaisuudessa tasavirtakaapeleihin?

Lue tuoteryhmäpäällikkömme Jukka Vepsäläisen blogi

Lue lisää

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email