LAPP Group oli ensimmäinen kaapelivalmistaja, joka liittyi vuonna 2022  perustettuun Open DC Allianceen (ODCA). ODCA:n tavoitteena on kehittää maailman tasavirtaekosysteemiä ja vakiinnuttaa tasavirran käyttöä eri sovelluksissa.

Lapp Automaation tuoteryhmäpäällikkö Jukka Vepsäläinen tuntee kaapelit paremmin kuin omat taskunsa. Hän myöntää kaapeleiden kehittyneen tasavirtakäytössä kovaa vauhtia viime vuosina. 

Teollisuus ja tasavirta ovat kehittäneet kaapeleita, mutta tasavirtateknologian käyttö tukee myös yhteiskunnallista tavoitetta resurssien säästämisestä. Tasavirtakaapeleita hyödynnetään esimerkiksi energiavarastoissa, joista on tällä hetkellä paljon puhetta. LAPP on edelläkävijä tasavirtakaapeleissa”, Vepsäläinen sanoo.

Kun kuluttaja ajattelee kaapelia, hän todennäköisesti pohtii esimerkiksi jatkojohtoja ja muita asunnon sisällä kulkevia johtoja, joiden hankinta on melko yksinkertaista. Ammattilaiset ymmärtävät tai heidän ainakin pitäisi ymmärtää, että teollisten kaapelien ominaisuuksissa on runsaasti eroavaisuuksia. 

”Valitettavan usein kaapeli valitaan väärin. Esimerkiksi käyttöolosuhteet, ennen kaikkea sää vaikuttaa kaapelin valintaan. Kosteuden ja lämpötilaerojen lisäksi ulkotiloissa olevien kaapelien valinnassa pitää huomioida muun muassa ultraviolettisäteily eli auringonpaiste”, Vepsäläinen muistuttaa.

Sääolosuhteiden ohella kaapelin valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi eläimet. Jos kaapeli vedetään kaatopaikalle, niin alueella on todennäköisesti rottia, jotka tykkäävät järsiä kaapeleita, ja kaapelin tulisi olla rotankestävä.

Laaja valikoima tasavirtakaapeleita

Tehdasympäristössä sadevesi tai rotat eivät yleensä ole kaapeleiden harmina, mutta muuttujia on silti runsaasti. Vepsäläinen antaa tästä pari esimerkkiä. 

”Esimerkiksi Ölflex DC Servossa samaa kaapelia pitkin kulkee sekä jännitteen syöttö että datayhteys. Kaapeleihin indusoituva sähkömagneettinen säteily vaatii kaapelilta tinatun kuparipalmikon, jotta tiedonsiirto sujuu ongelmitta”, Vepsäläinen kertoo. 

”Toinen hyvä esimerkki on Ölflex DC Robot -kaapeli, joka on tarkoitettu teollisessa ympäristössä käytettäviin robotteihin. Ne yleensä toistavat samaa liikettä yhä uudelleen, jolloin kaapelit ovat kovassa rasituksessa. Tällaisessa käyttötarkoituksessa kaapelin tulee olla erittäin taipuisaa”, Vepsäläinen jatkaa.

Teolliset kaapelit ovat LAPP:n oman tuotannon suurin tuoteryhmä. Viime vuosina erityisesti tasavirtakaapelit ovat olleet tuotekehityksen kohteena ja niiden valikoima on laajentunut kovaa vauhtia. 

”Kaapeli ei ole välttämättä maailman mielenkiintoisin keskustelunaihe, mutta oikean kaapelin valinta on yhä merkittävässä osassa teollisen ympäristön suunnittelussa”, Vepsäläinen päättää. 


BLOG: Vuosi 2024 tuo yhteistyötä ja selkeitä kasvutavoitteita

Lue toimitusjohtajamme Jyri Kontion blogi.

Lue lisää

BLOG: Teknologian keskiössä ovat lähitulevaisuudessa tekoäly ja kestävä kehitys

Lue lisää

BLOG: Siirtyykö teollisuus tulevaisuudessa tasavirtakaapeleihin?

Lue tuoteryhmäpäällikkömme Jukka Vepsäläisen blogi

Lue lisää

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email