LAPP Group järjestää kansainvälisen työntekijätapahtuman Helsingissä Bolt Arenalla 30.6.–2.7. Jalkapalloturnaus järjestetään tänä kesänä 26. kertaa ja lentopalloturnaus 21. kertaa. Tapahtuma on ensimmäistä kertaa Suomessa. Ihastu tapahtuman koostevideoon!

LAPP Group on perheomisteinen konserni, joka on maailman johtavia kaapeleiden, kaapelitarvikkeiden sekä -järjestelmien toimittajia. Yrityksellä on Suomessa kaksi sisaryhtiötä: Lapp Automaatio ja Lapp Connecto.

Saksalaisvetoisella, mutta globaalisti toimivalla yhtiöllä on yli 5 000 työntekijää ympäri maailmaa. Yhtiö järjestää vuosittain jalkapallo- ja lentopalloturnauksen, joka kokoaa yhtiön työntekijät yhteen viikonlopun ajaksi. 

LAPP turnauksen juuret juontavat vuoteen 1993, kun ensimmäinen jalkapalloturnaus pelattiin muutaman tuotantoyksikön välillä Ranskassa. Ainutlaatuinen työntekijätapahtuma lähti nopeasti kasvamaan vuosi vuodelta ja nykyisin osanottajia on noin 800.  

”Tämä on työntekijöillemme mahdollisuus matkustaa uuteen maahan ja tutustua sen kulttuuriin. Tänäkin vuonna moni matkustaa Suomeen ensimmäistä kertaa ikinä. Olemme globaali yritys, mutta kuitenkin tiivis perheyhtiö. Kulttuurin kulmakivemme One LAPP konkretisoituu tässä tapahtumassa”, kertoo Lapp Automaation toimitusjohtajan saappaisiin kesäkuussa astunut ja turnauksessa itsekin jalkapalloa pelaava Jyri Kontio.

Osallistujia Etelä-Koreasta ja Meksikosta asti

Helsinkiin saapuu tapahtumaviikonlopuksi 800 osallistujaa 30 eri maasta. Osallistujille tapahtuma tarjoaa paitsi hyvän tilaisuuden tavata ja vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa ympäri maailmaa, myös ainutlaatuisen elämyksen.

”Perheyhtiön kulttuuri näkyy meillä arjessa yhteisöllisyytenä. Moni viihtyy meillä pitkään töissä ja kokee yrityksen omakseen. Tällainen tapahtuma tuo ihmisemme yhteen roolista ja sijainnista riippumatta, ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua ja nähdä maailmaa”, kertoo HR-päällikkö Eeva Salo.

Tapahtuma järjestetään joka vuosi eri paikassa. Aikaisemmin turnaus on pelattu esimerkiksi Istanbulissa, Cape Townissa, Atlantassa ja Singaporessa.

Pohjoismaista tapahtuma on jo aikaisemmin järjestetty Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mutta Suomessa tapahtuma on nyt ensi kertaa. Välissä on ollut kolmen vuoden tauko koronapandemian takia.

Pidemmän tauon jälkeen tapahtumaan on tuotu pieniä uudistuksia. Ensimmäistä kertaa otteluita pelataan sekajoukkueilla, mikä sopii tasa-arvoa vaalivalle Suomelle. Teknologiamaassa otetaan myös käyttöön yhteisöllinen mobiilisovellus, jolla työntekijät voivat olla vuorovaikutuksessa ja jakaa tunnelmiaan tapahtuman aikana.

Suomalaista kulttuuria tuodaan tapahtumaviikonloppuna esiin monella tapaa: illallisella on tarjolla suomalaisia herkkuja ja ohjelmassa esimerkiksi perinteisen kantelemusiikin tähän päivään tuonut musiikkivirtuoosi Lauri Schreck ja saamelainen rap-artisti Ailu Valle. Bolt-areenalla pelaajien on mahdollista tutustua avantouintiin Ice Bath Challengen merkeissä, minkä jälkeen pääsee myös saunaan lämmittelemään. 


Lehdistössä

Helsingin Uutiset  https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/6031191


Haluatko tietää lisää? Kysy Paulalta paula.lindelof(at)lapp.com 



Rauhaisaa joulunaikaa ja aukioloaikamme

Lue lisää

Suljemme itsenäisyyspäivän aattona klo 15

Lue lisää

LAPP Suomen yksiköille on myönnetty ISO 45001 -sertifikaatti

Lue lisää

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email