Vuodenvaihde häämöttää jo horisontissa. Nyt on aika ottaa pikainen vilkaisu menneeseen, minkä jälkeen katse siirtyy tiukasti eteenpäin, aloittaa myyntijohtajamme Stefan Backman blogikirjoituksensa.

Lähimenneisyyttä kuvaa omassa ajatusmaailmassani sanat ennakoimattomuus, muutos ja yllätyksellisyys. Kulunut vuosi on yllättänyt. Ensin koronan ja viimeistään Ukrainan sodan piti hyydyttää markkinat. Seinä ei tullutkaan vastaan, ja merkittävä osa suomalaisista yhtiöistä on takonut huipputuloksia. Yhtiöiden toimintaympäristö ja toimintatavat ovat kuitenkin muuttuneet, jos ei peruuttamattomasti, niin ainakin pidemmäksi aikaa. Kaikesta tuntuu olevan pula ja hinnat nousevat ennätyksellisen nopeaa tahtia.

Lapp Automaatio on pärjännyt muuttuvassa toimintaympäristössä erinomaisesti. Tästä suurin kiitos kuuluu asiantuntevalle ja osaavalle henkilöstöllemme. Jokainen työntekijämme on elintärkeä lenkki auttaessamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa. Meillä jokainen tekee jatkuvasti parhaansa, mistä voimme olla todella ylpeitä.

Lapp Automaatiolle vuosi 2023 tarkoittaa uusia tapoja toimia asiakkaamme menestyksen eteen. Investoimme uusiin tietojärjestelmiin toimintamme tehostamiseksi, organisoidumme uudella tavalla ymmärtääksemme paremmin asiakkaitamme ja kehitämme toimintatapojamme taataksemme luotettavamman tiedonkulun niin yhtiömme sisällä kuin asiakkaillemme. Visionamme on olla asiakkaidemme luotettavin kumppani matkalla menestykseen.

Tämän kirjoituksen myötä haluan omasta puolestani toivottaa kaikille asiakkaillemme, toimittajillemme, yhteistyökumppaneillemme ja henkilöstöllemme rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2023!


BLOG: Vilkaisu taustapeiliin ja katse eteenpäin

Lue myyntijohtajamme Stefan Backmanin blogi

Lue lisää

BLOG: TOP 4 tekijää, jonka avulla selviämme hintojen noustessa ja saatavuuden heiketessä

Lue lisää

BLOG: Miksi komponenttien hinnat nousevat jyrkästi?

Lue lisää

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email