Saimme toukokuussa kaksi kesätulokasta LAPP-perheeseemme, Finance ja Customer Success tiimeihin Vantaalle. Tervetuloa Valtteri ja Niko. Kysyimme molemmilta kolme kovaa kysymystä. Tsekkaa vastaukset ja tutustu kesävahvistuuksiimme.

VALTTERI LOUHELAINEN - Financial Assistant

Valtteri opiskelee kauppatieteitä LUT-yliopistossa, pääaineenaan laskentatoimi. Hän kiinnostui talousosastomme kesätyöstä, koska haluaa kehittää itseään taloushallinnon asiantuntijana kansainvälisessä ympäristössä.

1. Kerro kolmella sanalla mitä tiesit LAPP:sta, ennen ensimmäistä työpäivääsi?

Kansainvälinen perheomisteinen konserni

2. Kuinka monta uutta asiaa haluaisit oppia meillä ja mitä ne olisivat, jotta voit kasvaa oman alasi parhaaksi osaajaksi?

Haluaisin oppia kesän aikana mahdollisimman monta uutta asiaa sekä ulkoiseen että sisäiseen laskentaan liittyen, jotta minulla olisi tulevaisuudessa valmiudet työskennellä haastavimmissa taloushallinnon tehtävissä. Etenkin erilaisten järjestelmien ja analyyttisten työkalujen oppiminen kiinnostaa minua. Lisäksi haluaisin tutustua liiketoimintaan ja toimialaan kokonaisvaltaisesti kesän aikana.

3. Viimeiseksi vielä tärkeä kesäkysymys; mitä mieltä olet puutarhatontuista?

Totta kai pidän puutarhatontuista! Ne elävöittävät puutarhan elämää. Harmi, etteivät he todennäköisesti kykene myös hoitamaan puutarhaan liittyviä askareita.


NIKO HELLGREN - Technical Sales Engineer

Niko on sähköteekkari Tampereen yliopistosta. Meillä hän on ollut jo parina aikaisempanakin kesänä, varastohommissa Hyvinkäällä. Tänä kesänä hän testaa insinööritaitojaan teknisen myyjän hattu päässä pääkonttorillamme Vantaalla.

1. Kerro kolmella sanalla, mitä odotat kesätyöltäsi Lapp Automaatiolla?

Mukavaa työporukkaa (ja) työtehtäviä!

2. Kuinka monta uutta asiaa haluaisit oppia meillä ja mitä ne olisivat, jotta voit kasvaa oman alasi parhaaksi osaajaksi?

Ensimmäisenä täytyy omaksua oma työtehtävä ja siihen liittyvät temput. Sen jälkeen kattavilla yhteistyötaidoilla varmasti pystyy kehittämään omaa osaamista! 

3. Viimeiseksi vielä tärkeä kesäkysymys; jos olisit puutarhan puu, mikä olisit ja miksi?

Omenapuu, koska omenoista voi tehdä vaikka mitä hyviä herkkuja.


Pohjoinen Teollisuus 2024 - Alive by LAPP

Sloganimme alive by LAPP mukaisesti kutsumme sinut osastollemme 850.

Lue lisää

Pääsiäisen aukioloajat 2024

Lue lisää

Jyväskylän Sähkömessujen jälkikarkelot!

Kolmen päivän aikana messuilla vieraili yli 13 tuhatta kävijää.

Lue lisää

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email