Glaston - kokonaisvaltainen toimitus avainasemassa
Glaston Finland Oy valitsi Lapp Automaation kokonaisvaltaiseksi kaapelitoimittajakseen. Valintaan ei päädytty pelkästään hinnan perusteella. Valintaan vaikutti ratkaisevasti kyky toimia koneenrakennuksen kokonaisvaltaisena toimittajana.
Asiakkaan kommentti yhteistyöstä
Kun Glaston Finland alkoi etsiä kaapelitoimituksille kokonaistoimittajaa, oli luontevaa aloittaa keskustelut myös jo entuudestaan tutun toimittajan kanssa. Etuna oli nimekäs päämies kaapelitoimittajana, joka tuntui turvalliselta valinnalta – ei tarvinnut hypätä tuntemattoman valmistajan kelkkaan. Kokonaistoimittajavalinnassa oli useita valintakriteereitä, mutta yksi ratkaiseva tekijä oli, että toimittajan kanssa päästään asetettuun kustannustasotavoitteeseen.
”Yhteistyö on lähtenyt hienosti liikkeelle. Olemme kuitenkin vielä aika alkumetreillä. Kun tilausmäärät kasvavat toimitusten täsmällisyys sekä sisällön oikeellisuus nousevat entistä tärkeämpään rooliin. Siksi on tärkeää tarkentaa jo tässä vaiheessa prosesseja ja tämä vaatii yhteistä avointa keskustelua. Uskon, että yhteistyöllä saamme prosessin toimimaan saumattomasti”, toteaa Glastonin hankintapäällikkö Marko Laurila.
"Palvelumme kattaa kaapeleiden ja johtimien toimitukset määrämittaan katkaistuna ja pakattuna. Kaapelit toimitetaan projekteittain asiakkaan tuotannon tarpeisiin aikataulun mukaisesti. Palvelu, yhdistettynä laatuun, sekä laaja-alainen ja pitkä kokemuksemme koneenrakennuksen haasteista jalostuvat asiakkaamme kilpailukyvyn kasvuksi", kertoo Lapp Automaation avainasiakaspäällikkö Juha-Pekka Lammi.