Karoliina – laskuista töissä ja vapaalla nauttiva kirjanpitäjä

Kirjanpitäjä Karoliina Kaukua aloitti alkukeväästä 2022 äitiysvapaansa jälkeen Lapp Automaation talousyksikössä. Puolentoista vuoden aikana hän on solahtanut yhtiön porukkaan mukavasti. 

Taloushallinnon merkonomiksi valmistunut Karoliina on työskennellyt taloushallinnon parissa vuodesta 2005 lähtien. Aikaisemmin Karoliina on tehnyt logistiikkapainotteisten toimialojen talousosastolla lähes kaikkea paitsi kontrollerin ja päällikön tehtäviä.

”Olen käynyt eri vaiheet läpi ja ymmärrän, miten talouden kierto toimii. Talousosasto on siitä kiva, että se löytyy joka yrityksestä, oli toimiala sitten mikä tahansa”, Karoliina kuvaa.

Karoliinan tiimi hoitaa kahden yhtiön kirjanpitoa: Lapp Automaation ja Lapp Connecton. Karoliinan oma työpöytä elää sen mukaan, mitä vaihetta kuukaudesta  ja vuodesta eletään. Hän työskentelee muun muassa tiliotteiden käsittelyn, myyntireskontran, kirjanpidon, perinnän ja maksumuistutusten, ostolaskujen tiliöinnin sekä yhtiön tilintarkastuksen ja -päätöksen kanssa.

Nyt Karoliina on nähnyt Lapp Automaation talouden kiertoa yli vuoden verran.

”Pidän siitä, että hommani sujuvat jo hyvin. Koko ajan oppii myös uutta, mikä motivoi. Työssäni saa laajan käsityksen yrityksen taloudesta.”

Yhteisöllinen porukka on voimavara

Lapp Automaation taloustiimi on yhdistelmä konkareita ja uudempaa verta. Tiimissä työskentelee tällä hetkellä Karoliinan lisäksi viisi muuta asiantuntijaa.

”Jo työhaastattelussa kiinnitin huomiota siihen, että henkilökunta vaikuttaa mukavalta ja kokeneelta. Esihenkilöstäni huokui, että yhtiö haluaa panostaa osaavaan ja riittävän kokoiseen tiimiin. Löysin konttorilta nopeasti tosi kivaa porukkaa, jonka kanssa lounastaa ja kahvitella. Tiimihenki on eteenpäin vievä voima”, iloitsee Karoliina.

Yhteistyö ulottuu oman tiimin ja Suomen ulkopuolelle 

”Teen yhteistyötä asiakaspalvelun sekä osto- ja myyntitiimien kanssa, esimerkiksi reklamaatiotilanteissa, kun pitää saada hyvitys asiakkaalle. Käytän englantia päivittäin. Aina kuun vaihteessa olemme tiiviimmin tekemisissä eri maiden talousosastojen kanssa.”

Karoliinan mukaan saksalaisomisteisessa konsernissa luotetaan vahvasti paikallisiin yhtiöihin ja asiantuntijoihin. Perheyritystausta näkyy hänen mielestään hyvällä tavalla. Paras osoitus tästä oli kesällä Helsingin Bolt Arenalla järjestetty jalka- ja lentopalloturnaus, johon osallistui yli 800 työntekijää kymmenistä eri maista.

”Se oli todella mahtava tilaisuus ja nautin ihan täysillä. Toimin itse LAPP Suomen lentopallojoukkueen kapteenina ja tiimissämme oli suomalaisten lisäksi kaksi puolalaista ja kaksi saksalaista. Oli mukavaa tutustua uusiin kollegoihin. Todella hienoa, että työnantaja järjestää meille tällaisen tilaisuuden.”

”Omistajista huokuu se, että he ovat kiinnostuneita työntekijöiden työhyvinvoinnista. LAPP sopii rennoille ja reippaille tyypeille”, jatkaa Karoliina.

Kuntonyrkkeilyä, laskettelua ja jenkkiautoja

Karoliina asuu perheensä kanssa Klaukkalassa. Työmatka taittuu 25 minuutissa ja kiireisimpinä viikkoina Karoliina tekee etätöitä pari päivää viikossa. 

”Arvostan perhelähtöistä firmaamme, jossa lapsiperheet otetaan huomioon. Pienten lasten kanssa jousto on tärkeää.”

Kotona vastassa ovat mies sekä 2- ja 5-vuotiaat tyttäret. Perheen arki rullaa lasten ehdoilla, mutta Karoliina kertoo päässeensä jo palaamaan kuntonyrkkeilyharrastuksensa pariin.

”Se on toimistotyöntekijälle erinomainen harrastus. Minulla on myös pitkä historia laskettelussa, jossa olen kilpaillutkin. Laskettelua harrastamme varmasti lastenkin kanssa, kun he kasvavat.”

Miehensä kanssa Karoliina harrastaa vanhoja jenkkiautoja. Omia autoja pariskunnalta löytyy useampi.

”Meillä on hyvä porukka, jolla kokoonnumme viettämään vapaa-aikaa. Viimeisin hankintamme tänä kesänä on vuoden 1964 Cadillac, jolla olemme jo päässeet kruisailemaan.”

Perheellä on myös mökki Posiolla – osuvasti Kaukuanjärven rannalla.

”Tarkoitus on hiljalleen jalostaa erämökkimme myös talvikäyttöön”, kertoo Karoliina.

font-weight: normal;">Jos heräsi kysyttävää niin Karoliina vastailee mielellään karoliina.kaukua(a)lapp.com

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email