Jukka – moneen hommaan taipuva ostoasiantuntija

Strateginen ostaja Jukka Mykkänen on työskennellyt Lapp Automaatiolla ja sen edeltäjäyrityksissä vuodesta 2010 lähtien. Tehtävänkuvat ja tittelit ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta kultaisena lankana ovat säilyneet osto- ja hankintapuolen tehtävät.

Jukka Mykkänen päätyi Lapp Automaatiolle jo BBA-opintojensa aikana. Nuorempana Hollannissa ja Ruotsissa asunut Jukka opiskeli yläkoulusta lähtien englannin kielellä. 

Opiskeluaikoina Jukka toimi kesätyöntekijänä varastolla. Opintojen loppusuoralla SKS Groupin vientitiimistä tarjoutui kiinnostava pesti, johon Jukka päätti hakea. Pian työt veivät mukanaan ja lopputyökin jäi hetkeksi tauolle. 

”Tänne tulin ja täällä olen edelleen. En ole kokenut tätä kuormittavana, eikä ole harmittanut olla samassa talossa. Pidän rutiineista ja tutuista asioista, mutta tehtävät ovat myös sopivasti vaihdelleet”, summaa Jukka. 

Opintojen päättötyö valmistui lopulta kätevästi toimeksiantona Lapp Automaatiolle.

Mieluisaa multitaskaamista 

Uransa alkupuolella Jukka avusti markkinointipuolen tehtävissä esimerkiksi tapahtumien ja koulutusten valmistelussa, tuoteuutuuksien julkaisemisessa ja messujärjestelyissä. Myöhemmin työpöydälle tuli enemmän ostopuolen tehtäviä sekä myyntitilausten käsittelyä ja tarjousten laatimista. Vuonna 2016 yhtiössä tehtiin isompi järjestelmäpäivitys. 


”Siirryimme käyttämään SAP-järjestelmää, jossa olen ollut pääkäyttäjä. SAP:n osalta olen tehnyt laajalla skaalalla asioita toimitusketjuumme liittyen, pois lukien logistiikka ja talouspuoli. Parhaillaan olemme siirtymässä konsernin yhteiseen SAP-järjestelmään, ja tässäkin projektissa olen mukana”, kertoo Jukka.

Tällä hetkellä Jukka toimii customer success -tiimissä, jossa hänen vastuullaan on ylläpitää suhteita Lapp Automaation toimittajakumppaneihin ja hankkia mobiilisegmentin tuotteita kulutuksen mukaan.

”Tiimimme kanssa arvioimme, mitä ostamme hyllyyn ja millaisia kampanjoita meillä pyörii. Hallinnoimme tuotteita niin, että ne kiertäisivät mahdollisimman hyvin ja varasto pysyy hallinnassa. Lisäksi optimoimme hintoja. Nykyisessä maailmantilanteessa selvitämme jatkuvasti myös toimitusaikoja ja päivitämme tuotetietoja SAP-järjestelmään reaaliajassa.”

Kielitaitoa pääsee Jukan työssä hyödyntämään, sillä tuotteita hankitaan lähes pelkästään ulkomailta. Lisäksi globaalin konsernin palavereissa voi olla ihmisiä Saksasta, Ruotsista ja Italiasta. Kansainvälisistä urapoluista kiinnostuneille on tarjolla uudenlaisia mahdollisuuksia. 

Kaiken muun ohessa Jukka avustaa myös myyntipuolta ja nauttiikin monipuolisista tehtävistään.

”Työni on aina ollut multitaskaamista, ja tämä on osin oma-aloitteisuudestani lähtöisin. Mielestäni on hyvä olla joustava ja mukautua erilaisiin tilanteisiin. Erilaiset tehtävät auttavat pitämään mielenkiinnon yllä.” 

Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä tärkeää

Jukan mukaan Lapp Automaatiolla pystyy hyvin erottamaan työn ja vapaa-ajan. Sosiaalisen työn vastapainona hän arvostaa rentoa ja rauhallista kotiarkea.

”Kuntosali on vähän pakollinen paha, voi sitä harrastukseksi kutsua. Muuten tykkään ottaa arkena rennommin”, kertoo Jukka. 

Viikonloppuisin Jukka vaihtaa sosiaalisemman vaihteen päälle ja viihtyy ystävien ja puolison kanssa ravintoloissa, konserteissa ja urheilutapahtumissa. 

”Viime vuosina olemme innostuneet museokortista ja näin on tullut kierrettyä museoita aikaisempaa enemmän. Muutenkin korona-ajan jälkeen on tullut matkusteltua enemmän koti-Suomessa.” 

Jukka peräänkuuluttaa rennon asenteen puolesta. 

”Rennolla asenteella ja hyvällä huumorilla tekeminen on aina paljon kevyempää ja haasteet helpommin selätettävissä. Kun työkavereiden kanssa juttelee muustakin kuin töistä, töissä jaksaa paremmin.” 

Jos heräsi kysyttävää niin Jukka vastailee mielellään jukka.mykkanen(a)lapp.com

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email