Jenni – kokenut asiakaspalvelija välittää niin asiakkaista kuin työkavereista

Asiakaspalvelun Team Lead, Jenni Rapp vetää kolmen hengen asiakaspalvelutiimiä. Pari vuotta sitten uusien haasteiden perässä LAPP Automaatiolle hakenut Jenni on tyytyväinen urakehitykseensä – samoin kuin LAPP Automaation asiakkaat yhtiön asiakaspalvelun tasoon.

Jenni on kotoisin Lahdesta, jossa hän opiskeli aikoinaan YO-merkonomiksi. Jennillä on lähes 15 vuoden tausta asiakaspalvelun ja tilauskäsittelyiden tehtävistä eri yrityksissä, esimerkiksi Fiskarsilla ja L’Oréalilla. Ennen LAPP Automaatiota hän työskenteli myyntiassistenttina myymälöiden esillepanoja suunnittelevassa yrityksessä. LAPP Automaatiolle hän haki pari vuotta sitten.

”LAPP Automaatio vaikutti yritykseltä, missä on paljon mahdollisuuksia edetä ja saada erilaisia haasteita. Tulin ensin myyntikoordinaattoriksi ja hoidin tilausten käsittelyä, asiakaspalvelua, selvityspyyntöjä ja reklamaatioita”, Jenni muistelee.

Jo puolen vuoden jälkeen Jennille tarjottiin mahdollisuutta määräaikaiseen Team Leadin tehtävään, jossa hän koordinoi kolmen hengen asiakaspalvelutiimin työtä.

”Se meni kivasti ja tykkäsin itsekin, joten minut vakinaistettiin tähän tehtävään.”

Monipuolinen rooli vaatii priorisointikykyä 

Team Leadina Jenni vetää asiakaspalvelun viikkopalaverit sekä suunnittelee tiimin aikatauluja ja tuurauksia loma-aikoina ja sairaustilanteissa.  

”Käymme tiimimme kesken viikoittain läpi polttavimmat aiheet, uudet työohjeistukset ja erilaiset muutokset asiakkaissa”, Jenni kuvailee.

Jenni on myös tiiviisti mukana asiakaspalvelun päivittäisessä työssä ja läheisessä yhteydessä kaikkiin sidosryhmiin logistiikassa, taloushallinnossa ja myynnissä – asiakkaita unohtamatta. Hän kertoo, että LAPP Automaation asiakastyytyväisyys on hyvällä tasolla. Viimeksi tyytyväisyyttä mitattiin loppuvuodesta 2023.

”Asiakaspalvelumme ja tekniset myyjämme saivat hyvät pisteet. Meillä käsitellään kysymykset ja palautteet huolellisesti. Reklamaatioita on vähän ja kun niitä on, ne käsitellään nopeasti. Pyrimme aina saamaan loppuasiakkaan tyytyväiseksi”, Jenni kertoo.

Team Leadin roolin lisäksi auttaa matka-, tapahtuma- ja kokousjärjestelyissä. Jenni toimii myös Hyvinkään toimipisteellä työskentelevän logistiikkakoordinaattorin sijaisena, ja auttaa välillä erilaisissa vientipuolen tehtävissä. 

”Priorisointi on työssäni tärkeää ja pitää miettiä välillä tarkkaankin, missä järjestyksessä asioita tekee. On kuitenkin ollut kiva saada uusia haasteita ja vaihtelua työtehtäviin.”

Lämpimässä työyhteisössä voi jakaa omaa elämää

Jennin mielestä parasta hänen työssään ovat työkaverit.

”Meillä on hyvä tiimihenki ja mukava työilmapiiri. Töissä voi olla oma itsensä, kun on välitön tunnelma. Töitä tehdään tiiminä yhteisen hyvän puolesta”, Jenni kiteyttää.

Jennille on tärkeää, että työkavereiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia. 

”Työkavereiden kanssa vietetään iso aika elämästä, joten on kiva, että työkavereille voi puhua ja jakaa omaa elämää. Olen myös todella tyytyväinen esihenkilööni. Hän on antanut minulle mahdollisuuksia kehittyä ja olen päässyt laajentamaan työnkuvaani.”

Parhaat työmuistot vievät yhteisiin tapahtumiin, kuten kansainväliseen jalkapalloturnaukseen kesällä 2023 sekä hiljattain pidettyihin messuihin.

”Helmikuussa olin kolme päivää Sähkömessuilla Jyväskylässä. Oli superhauskaa nähdä kasvotusten asiakkaita, joiden kanssa olen sähköpostitse ja puhelimitse paljon tekemisissä. Messuilla oli tosi hyvä fiilis ja paljon porukkaa, ilmeisesti oli ennätys kävijämäärissä. Hyvät messut kaiken kaikkiaan!”, Jenni iloitsee.

Vapaa-ajalla lapsi on ykkönen

Työpäivän jälkeen Jenni pystyy keskittymään muihin asioihin, kuten perheeseen ja harrastuksiin.

”Työasiat unohtuvat, kun läppäri sammuu ja toisenlainen arkeni jatkuu 4-vuotiaan lapseni kanssa. Touhuamme yhdessä kaikenlaista, ja käymme esimerkiksi pulkkamäessä, HopLopissa, elokuvissa ja eläinpuistoissa.”

Potkunyrkkeilyn suosikkilajikseen nimeävä Jenni pitää myös matkustelusta. Kotimaan kohteiden lisäksi Jenni viihtyy etelän lämmössä ja kevään 2024 talvilomamatka suuntautuukin Turkkiin.

Arki lapsen kanssa on kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen.

”LAPP Automaatio on hyvä yritys ja työnantaja. Työntekijöistä pidetään huolta ja on mukavaa olla töissä. Lapsiarkea helpottaa molempiin suuntiin toimiva joustavuus ja mahdollisuus etätöihin”, Jenni kertoo.

 Jos heräsi kysyttävää niin Jenni vastailee mielellään jenni.rapp(a)lapp.com 


Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email