Jani - savusukeltava insinöörisielu

Jani Nieminen aloitti keväällä 2022 Lapp Automaatiolla automaatioantureiden ja koneturvatuotteiden tuoteryhmäpäällikkönä. Työtehtävissä tarvittavan insinöörisielun takaa paljastuu oikea moniottelija.

”Olen kiinnostunut lähes kaikesta tekniikkaan ja fysiikkaan liittyvästä ja tunnustan olevani hieman nörtihkö. Vastapainona tälle olen koko ikäni harrastanut urheilua kilpailumielessä. Nuorempana juoksua, nykyään punttisalia ja urheiluammuntaa”, kertoo Jani Nieminen.

Urheiluharrastusten ohella hän on toiminut sopimuspalokunnassa savusukeltajana ja kouluttanut muita. Palokunnan lisäksi Jani on tehnyt vapaaehtoista maanpuolustustyötä kouluttajan roolissa. Jani tunnustaa, että hänessä yhdistyvät pehmeät arvot ja äksöni varsin omintakeisella tavalla.

”Haasteita pitää olla, eikä liukuhihnatyö sytytä. Asiakasprojekteissakin saisi mielellään olla paljon suunnittelua ja rankkaa räätälöintiä. Parhaita kokemuksia ovat ne, kun asiakkaalle kehitetään järjestelmää, jollaista ei ole maailmassa aikaisemmin nähty.”

Sattuma toi Janin Lapp Automaatiolle 

Koulutukseltaan Jani on sähkö- ja automaatiotekniikan insinööri (YAMK). Ennen Lapp Automaatiota hän työskenteli monessa eri startupissa ja noin kymmenen vuoden ajan hissien parissa kahdella työnantajalla. Ennen nykyiseen rooliin siirtymistä Jani toimi myös turvallisuusalalla viitisen vuotta. Lapp Automaatiolle Jani päätyi omien sanojensa mukaan puolivahingossa.

”Klikkailin Facebookissa työmainokseen, joka yllättäen johtikin konkreettiseen rekrytointikeskusteluun. Tiesin toki Lapp Automaation entuudestaan, sillä aikaisemmin urallani olin ostanut sen tuotteita, ja sitä kautta minulla oli käsitys firmasta”, Jani sanoo.

”Sain heti haastatteluista superhyvän mielikuvan ja se ei sittemmin ole muuttunut. Lämminhenkisyys ja perhehenkisyys on Lapp Automaatiolla jalkautunut arkiseen työhön asti. Työntekijöistä välitetään aidosti.”

Aloitus Lapp Automaatiolla ei silti ollut pelkästään ruusuilla tanssimista.

”Ihan ensimmäisinä päivinä en tajunnut ollenkaan, miten iso vuori minulla on kiivettävänä. Perusasiat minulla oli hallussa etukäteen, mutta paljon on ollut opittavaa.”

Sopivasti haastetta

Janin työpäivät koostuvat erilaisista asiakastapaamisista ja yhteistyöstä markkinoinnin, tehtaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Tärkeintä on löytää asiakkaille oikeat tuotteet välillä haastaviinkin projekteihin.

”Tämä on tiimityötä. Usean tuoteryhmäpäällikön voimin löydämme kokonaisratkaisut asiakkaidemme tarpeisiin. Asiakkaalle suunnitellaan ja toteutetaan esimerkiksi valmiiksi kaapeloidut energiaketjut, kaapelisarjat liittimien ja anturien kanssa sekä kotelot, ohjaussauvat ja radio-ohjaimet.

”Puolen vuoden kokemuksen turvin Jani suosittelee Lapp Automaatiota työpaikaksi kaikille, jotka haluavat olla tekniikan kanssa tekemisissä. ”Täällä tuetaan opiskelua, kehittymistä ja oppimista. Myös vastuita annetaan sopivassa määrin, ja niistä saa myös kieltäytyä. Tämä on viihtyisä työympäristö”, Jani vakuuttaa.

     Jos heräsi kysyttävää niin Jani vastailee mielellään jani.nieminen(a)lapp.com

Asiantuntijamme apunasi
ota yhteyttä!

Tekninen myynti
Tarjouspyynnöt, speksaus, tuotetuki

020 764 6410

Email


Asiakaspalvelu
Avoimet tilaukset, tilausten seuranta

020 764 6420

Email